Seta Pitkasaari - Jean Webster - ebook
Opis

Jean Webster (pseudonym for Alice Jane Chandler Webster, July 24, 1876 – June 11, 1916) was an American writer and author of many books including Daddy-Long-Legs and Dear Enemy. Her best-known books feature lively and likeable young female protagonists who come of age intellectually, morally, and socially, but with enough humor, snappy dialogue, and gently biting social commentary to make her books palatable and enjoyable to contemporary readers. Alice Jane Chandler Webster was born in Fredonia, New York. She was the eldest child of Annie Moffet Webster and Charles Luther Webster. She lived her early childhood in a strongly matriarchal and activist setting, with her great-grandmother, grandmother and mother all living under the same roof. Her great-grandmother worked on temperance issues and her grandmother on racial equality and women's suffrage.

Ebooka przeczytasz w aplikacjach Legimi na:

Androidzie
iOS
czytnikach certyfikowanych
przez Legimi
Windows
10
Windows
Phone

Liczba stron: 148

Odsłuch ebooka (TTS) dostepny w abonamencie „ebooki+audiobooki bez limitu” w aplikacjach Legimi na:

Androidzie
iOS

Setä Pitkäsääri

Jean Webster

Translated by Tyyni Haapanen Tallgren

.

"Sininen keskiviikko".

Joka kuukauden ensimäinen keskiviikko oli Ihan Kamala Päivä — se päivä oli kauhea odottaa, tuima kestää ja hyvä unohtaa pian. Joka lattian piti olla tahraton, joka tuolin tomuton, joka vuoteen rypytön. Yhdeksänkymmentä seitsemän pientä vikuroivaa orpolasta oli hangattava puhtaiksi, kammattava ja napitettava vastatärkättyihin puuvillamekkoihin, ja kaikki yhdeksänkymmentä seitsemän oli opetettava käyttäytymään hyvin ja sanomaan "Kyllä, sir", "Ei, sir", aina kun Johtokunnan Jäsen puhui.

Se oli tuskallinen päivä, ja Jerusha Abbot parka, joka oli vanhin orpolapsi, sai kantaa kuumimman helteen. Mutta tämänkertainen ensimäinen keskiviikko laahautui vihdoin loppuunsa, kuten sen edeltäjätkin. Jerusha pääsi pujahtamaan ruokakomerosta, jossa oli levittänyt voileipiä orpokodin vieraille, ja palasi yläkertaan suorittamaan säännöllistä työtään. Hänen erikoishuolenaan oli huone F, jossa yksitoista pientä palleroista, neljästä seitsemään, piti hallussaan yhtätoista pientä, riviin asetettua vuodetta. Jerusha kokosi holhokkinsa, oikaisi heidän rypistyneet mekkonsa, kuivasi heidän nenänsä ja lähetti heidät järjestyneessä ja halukkaassa rivissä ruokasalia kohti, jossa heillä oli edessään autuas puolituntinen leivän ja maidon ja luumuvanukkaan ääressä.

Sitten hän lysähti ikkunalaudalle ja painoi jyskyttävät ohimonsa kylmää lasia vastaan. Hän oli sinä aamuna ollut liikkeellä viidestä saakka, tehnyt jokaisen käskyjä, saanut toreja ja sysäyksiä hermostuneelta johtajattarelta. Mrs. Lippett ei kulissien takana aina säilyttänyt tuota tyventä ja mahtavaa arvokkuuttaan, joka uhkui hänen olemuksestaan, kun Johtokunnan Jäsenet ja naisvieraat tulivat taloon. Jerusha katseli ulos yli leveän, jäätyneen ruohokentän, suuren, rautaisen aitauksen, joka oli orpokodin rajana, alas aaltoilevalle harjanteelle, jossa siellä täällä oli siroteltuina maakartanoita, ja kylään, jonka savupiiput kohosivat alastomien puiden keskeltä.

Päivä oli päättynyt — täysin onnellisesti, mikäli hän tiesi. Johtokunnan Jäsenet ja tarkastuskomitea olivat tehneet kierroksensa ja lukeneet lausuntonsa ja juoneet teensä ja kiirehtivät nyt kotiin omien iloisten takkavalkeittensa ääreen unohtamaan vaivalloiset pikku turvattinsa taaskin kuukaudeksi. Jerusha kumartui eteenpäin ja katseli uteliaana — ja hieman surullisena — tuota vaunujen ja automobiilien virtaa, joka vieri orpokodin portista ulos. Mielikuvituksessaan hän seurasi ensin toisia, sitten toisia ajoneuvoja suuriin taloihin siellä täällä pitkin mäenrinnettä. Hän kuvitteli itse istuvansa tuollaisissa vaunuissa, turkistakki yllä ja höyhenillä koristettu samettihattu päässä, taaksepäin nojautuneena, ja sanovansa ajajalle välinpitämättömästi: "Kotiin." Mutta kodin kynnyksellä kuva sumeni.

Jerushalla oli mielikuvitus — mielikuvitus, joka vielä tuottaisi hänelle ikävyyksiä, niin oli Mrs. Lippett sanonut, jollei hän olisi varuillaan — mutta niin vilkas kuin se olikin, ei se voinut viedä häntä porttikäytävää pitemmälle taloihin, joiden sisälle hän olisi tahtonut päästä. Poloinen, kiihkeä, seikkailunhaluinen pikku Jerusha ei koko seitsemäntoista vuoden iässään ollut jalallaan astunut tavallisen talon sisäpuolelle; hän ei osannut kuvitella jokapäiväistä elämänmenoa noiden toisten ihmisolentojen parissa, jotka elivät elämäänsä häiriintymättä orpolapsista.

Je-ru-sha Abbot sinua tarvitaan kansliassa ja paras on että lähdet kohta!

Tommy Dillon, joka oli ollut mukana kuorossa, tuli laulellen portaita ylös ja pitkin käytävää, ja hänen loilotuksensa tuli äänekkäämmäksi mikäli hän lähestyi huonetta 7. Jerusha riistäytyi irti ikkunasta ja kävi jälleen kohtaamaan elämän vaikeuksia.

"Kuka tarvitsee?" katkaisi hän Tommyn laulun, äänessä terävän levoton sävy.

Mrs. Lippett kansliassa ja taitaa olla vihainen. Ah-amen!

lauloi Tommy hurskaasti, mutta hänen äänensä ei ollut kokonaan pahanilkinen. Paatuneimmassakin orpolapsessa oli myötätuntoa hairahtunutta sisarta kohtaan, joka kutsuttiin kansliaan vihastuneen johtajattaren eteen, ja Tommy piti Jerushasta, vaikka tämä väliin ravistikin häntä käsivarresta ja miltei hankasi pois hänen nenänsä.

Jerusha lähti pitemmittä puheitta, mutta hänen otsallaan oli kaksi yhdensuuntaista viivaa. Hän pohti mielessään, mikä nyt oli voinut mennä hullusti. Eivätkö voileivät olleet kyllin ohuita? Oliko pähkinäkaakuissa kuoria? Oliko joku naisvieras nähnyt reiän Susie Hawthornin sukassa? Oliko — oi kauhua! — joku noista F-huoneen pikku enkeleistä "höystänyt" Johtokunnan Jäsentä?

Pitkässä alaeteisessä ei ollut vielä sytytetty valoja, ja kun Jerusha tuli alas, oli viimeinen Johtokunnan Jäsen lähtemäisillään ovesta, joka vei porttikäytävään. Jerusha ehti saada vain aivan epämääräisen vaikutelman miehestä — ja se vaikutelma oli pelkkää pituutta. Mies huiskutti kädellään autolle, joka odotti kaartuvassa käytävässä. Kun auto lähti liikkeelle ja lähestyi, kulkien pienen matkaa eteenpäin, niin sen häikäisevät etulyhdyt loivat hänestä kovan varjon eteisen seinälle. Varjossa näkyi hullunkurisen pitkät käsivarret ja jalat, jotka venyivät pitkin eteisen lattiaa ja ylös seinille. Se oli totisesti kuin suunnaton, huiskuttava setä pitkäsääri. [Engl. sana Daddy-Long-Legs merkitsee myöskin erästä pitkäjalkaista kovakuoriaista.]

Jerushan huolestunut ilme vaihtui nopeaksi nauruksi. Hän oli luonnostaan aurinkoinen sielu, ja oli aina tarttunut kiinni pienimpäänkin hauskutuksen mahdollisuuteen. Jos niin painostavasta tosiseikasta kuin eräästä Johtokunnan Jäsenestä voi saada jotakin hupia, oli se kerrassaan odottamaton onni. Hän tuli kansliaan aivan virkistyneenä ja astui Mrs. Lippettin eteen hymyilevin kasvoin. Hänen ihmeekseen oli johtajatarkin, jollei nyt suorastaan hymyssäsuin, niin ainakin huomattavan ystävällinen; hänen kasvoillaan oli miltei yhtä hauska ilme kuin se, minkä hän puki ylleen vieraskäyntejä varten.

"Istu, Jerusha, minulla on jotakin sanottavaa sinulle."

Jerusha istahti lähimmälle tuolille ja odotti miltei henkeä pidättäen. Auto suhahti ikkunan ohi. Mrs Lippett katsoi sen jälkeen.

"Kiinnititkö huomiosi herrasmieheen, joka juuri lähti?"

"Minä näin hänen selkänsä."

"Hän on meidän mahtavimpia Johtokunnan Jäseniämme ja on lahjoittanut suuria rahasummia orpokodin ylläpitoa varten. Minulla ei ole lupa mainita hänen nimeänsä, hän erityisesti pani ehdoksi, että saisi pysyä tuntemattomana."

Jerushan silmät hieman levisivät; hän ei ollut tottunut siihen että hänet kutsuttiin kansliaan keskustelemaan johtajattaren kanssa Johtokunnan Jäsenten päähänpistoista.

"Tämä herrasmies on kiinnittänyt huomionsa useihin meidän poikiimme. Muistatko Charles Bentonin ja Henry Freisen? Heidät molemmat kustansi korkeakouluun Mr. — hm — tämä Johtokunnan jäsen, ja molemmat ovat kovan työn ja menestymisen avulla maksaneet takaisin rahan, joka oli niin jalomielisesti kulutettu. Muuta maksua ei tämä herrasmies halua. Tähän saakka hänen ihmisystävällisyytensä on kohdistunut vain poikiin; en ole koskaan kyennyt herättämään hänessä vähintäkään mielenkiintoa laitoksen tyttöihin, ansaitsivat he sen sitten miten tahansa. Hän ei välitä tytöistä, sen voin sanoa sinulle."

"Ei, ma'am", mumisi Jerusha, koska näytti siltä että tässä kohden odotettiin jonkinlaista vastausta.

"Tämänpäiväisessä kokouksessa otettiin puheeksi kysymys sinun tulevaisuudestasi."

Mrs. Lippett antoi pienen hiljaisuuden seurata puhettaan ja jatkoi sitten hitaalla ja rauhallisella tavalla, joka pani hänen kuulijansa äkkiä pingoittuneet hermot äärimmäisen ankaralle koetukselle.

"Tavallisesti, niinkuin tiedät, ei lapsia pidetä täällä kun he ovat täyttäneet kuusitoista vuotta, mutta sinun suhteesi tehtiin poikkeus. Olit lopettanut meidän koulumme neljätoistavuotiaana, ja koska olit suoriutunut hyvin opinnoissasi — et aina, se minun täytyy sanoa, käytöksessäsi — päätettiin antaa sinun käydä oppikoulua kylässä. Nyt lopetat senkin, ja tietenkään ei orpokoti enää voi vastata elatuksestasi. Nytkin jo olet saanut kaksi vuotta enemmän kuin useimmat."

Mrs. Lippett sivuutti sen tosiseikan, että Jerusha oli näinä kahtena vuonna tehnyt kovaa työtä elatuksensa puolesta ja että laitoksen etu aina oli ollut ensi sijalla ja hänen kasvatuksensa toisella. Päivinä sellaisina kuin tämäkin hänen täytyi jäädä kotiin puuhaamaan.

"Niinkuin sanoin, otettiin puheeksi kysymys sinun tulevaisuudestasi, ja päiväkirjasi tutkittiin — tutkittiin perinpohjin."

Mrs. Lippett suuntasi moittivan katseen syytettyjen penkille, ja vanki näytti syylliseltä, koska sitä nähtävästi odotettiin — ei siksi että hän olisi voinut muistaa mitään silmäänpistävän mustia sivuja päiväkirjassaan.

"Tietenkin olisi luonnollisin menettelytapa sinunlaisesi suhteen toimittaa sinulle paikka, jossa voisit ruveta tekemään työtä, mutta sinä olet menestynyt koulussa erinäisissä opinhaaroissa; näyttääpä siltä että edistymisesi englanninkielessä on ollut loistavaa. Miss Pritchard, joka kuuluu tarkastuskomiteaamme, on myöskin kouluneuvoston jäsen; hän on keskustellut äidinkielen opettajasi kanssa ja puhui kokouksessa puolestasi. Hän myöskin luki ääneen kirjoittamasi lastun nimeltä 'Sininen Keskiviikko'."

Jerushan syyllinen ilme ei tällä kertaa ollut teeskennelty.

"Minusta tuntuu että osoitit hyvin vähän kiitollisuutta saattaessasi naurunalaiseksi laitoksen, joka on tehnyt niin paljon puolestasi. Jollet olisi onnistunut olemaan sukkela, epäilen, tokko sinulle olisi annettu anteeksi. Mutta sinun onneksesi Mr. —, se on, tuo herra, joka äsken lähti — näyttää omaavan ylenmääräisen huumorin lahjan. Tuon nenäkkään paperin perusteella hän on tarjoutunut lähettämään sinut korkeakouluun." [Alkukielellä college, amerikkalainen oppilaitos ylemmän koulun ja yliopiston välillä.]

"Korkeakouluun?" Jerushan silmät levisivät suuriksi.

Mrs. Lippett nyökäytti päätään.

"Hän jäi keskustelemaan kanssani ehdoista. Ne ovat tavattomat. Tuo herrasmies on epävakainen, minun täytyy sanoa. Hän uskoo että sinussa on omintakeisuutta, ja aikoo kasvattaa sinusta kirjailijan."

"Kirjailijan?" Jerushan mieli turtui. Hän kykeni vain toistamaan Mrs.

Lippettin sanat.

"Se on hänen toivomuksensa. Tuleeko siitä mitään, sen on tulevaisuus osoittava. Hän antaa sinulle hyvin runsaan koulurahan, melkein liiankin runsaan sinunlaisellesi tytölle, joka ei koskaan ole saanut mitään kokemusta rahan käsittelystä. Mutta hän on suunnitellut asian yksityiskohtia myöten, enkä katsonut voivani tehdä mitään ehdotuksia. Sinä jäät tänne vielä kesäksi ja Miss Pritchard on ystävällisesti tarjoutunut valvomaan pukuvarastosi täydentämistä. Maksu ylläpidosta ja opetuksesta suoritetaan suoraan korkeakouluun, ja lisäksi saat niiden neljän vuoden aikana, jotka siellä olet, kolmekymmentäviisi dollaria kuussa käsirahaa. Se tekee sinulle mahdolliseksi päästä samaan asemaan kuin muutkin opiskelijat. Rahat lähettää tämän herran yksityissihteeri sinulle kerran kuussa ja siitä hyvästä on sinun kirjoitettava kuittauskirje kerran kuussa. Se on — sinun ei tarvitse kiittää häntä rahasta, hän ei tahdo että siitä mainitaan, mutta sinun tulee kirjoittaa kirje, jossa kerrot opintojesi edistymisestä ja jokapäiväisen elämäsi yksityiskohdista. Juuri sellaisia kirjeitä kuin kirjoittaisit vanhemmillesi, jos he eläisivät."

"Nämä kirjeet on osoitettava Mr. John Smithille ja lähetettävä sihteerin kautta. Herran nimi ei ole John Smith, mutta hän haluaa pysyä tuntemattomana. Sinulle hän ei koskaan tule olemaan muuta kuin John Smith. Syy miksi hän tahtoo kirjeesi on se, että hänen mielestään mikään ei siinä määrin kehitä luontevaa kirjallista sanontaa kuin kirjeiden kirjoittaminen. Koska sinulla ei ole perhettä, jonka kanssa olisit kirjevaihdossa, haluaa hän sinua kirjoittamaan tällä tavalla, ja hän tahtoo myöskin seurata edistymistäsi. Hän ei koskaan aio vastata kirjeisiisi eikä vähimmälläkään tavalla kiinnittää niihin huomiota erikseen. Hän vihaa kirjeiden kirjoittamista eikä tahdo saada sinusta taakkaa. Jos joskus sattuisi jotakin sellaista, joka saisi vastauksen näyttämään välttämättömältä — kuten siinä tapauksessa että sinut karkoitettaisiin koulusta, mikä nyt toivottavasti ei sentään tapahdu — voit kääntyä Mr Griggs'in, hänen sihteerinsä, puoleen. Nämä kirjeet kerran kuukaudessa ovat ehdottomasti välttämättömiä sinun puoleltasi; ne ovat ainoa maksu mitä Mr. Smith pyytää, niin että sinun tulee olla yhtä säännöllinen niiden lähettämisessä kuin jos maksaisit laskun. Toivon että kirjeesi aina ovat kunnioittavia sävyltään ja herättävät luottamusta kehitykseesi. Sinun tulee muistaa että kirjoitat John Grier Homen Johtokunnan Jäsenelle."

Jerushan silmät etsivät ikävöiden ovea. Hänen päänsä oli kiihtymyksen huumassa, ja hän vain toivoi pääsevänsä Mrs. Lippettin typeryyksiä pakoon ja ajattelemaan. Hän nousi ja astui kokeeksi askelen taaksepäin. Mrs. Lippett pidätti häntä kädenliikkeellä; tässä oli tilaisuus saarnaamiseen, jota ei saanut jättää käyttämättä.

"Minä uskon että olet edes kunnollisesti kiitollinen tästä perin harvinaisesta onnesta, joka on tullut osaksesi? Ei monikaan tyttö sinun asemassasi saa koskaan sellaista nousun tilaisuutta maailmassa. Sinun tulee aina muistaa —"

"Minä — kyllä, ma'am, kiitos. Minä luulen — jos siinä on kaikki — että minun pitää mennä neulomaan paikka Freddie Perkinsin housuihin."

Ovi sulkeutui hänen jälkeensä, ja Mrs. Lippett jäi katsomaan siihen leukapielet auki, saarna tulossa jo keskellä ilmaa.

MISS JERUSHA ABBOTIN KIRJEET MR. SETÄ PITKÄSÄÄRI SMITHILLE

215 FERGUSSEN HALL, 24 p. syyskuuta.

Rakas kiltti Johtokunnan-Jäsen-joka-lähetät-orpoja-korkeakouluun!

Täällä minä olen! Matkustin eilen neljä tuntia junassa. Se on lystikäs tunne, eikö totta? En ole koskaan ennen ollut junassa.

Korkeakoulu on suurin, hämäännyttävin paikka maailmassa — eksyn joka kerta kun lähden huoneestani. Kirjoitan sinulle kuvauksen myöhemmin, kun pääsen hiukan selville kaikesta, ja sitten kerron myös koulutunneista. Ne alkavat vasta maanantai-aamuna, ja nyt on lauantai-ilta. Mutta minä tahdoin kirjoittaa kirjeen heti ihan vain tutustuakseni.

Tuntuu hullulta kirjoittaa kirjeitä ihmiselle, jota ei tunne. Minusta tuntuu hullulta ylipäänsä kirjoittaa kirjeitä — en elämässäni ole kirjoittanut muuta kuin kolme tai neljä, niin että anna anteeksi, jos nämä eivät ole vallan mallikelpoisia.

Ennenkuin lähdin eilen aamulla, oli Mrs. Lippettillä ja minulla hyvin vakava keskustelu. Hän sanoi minulle kuinka minun tulee käyttäytyä lopun ikääni, ja varsinkin kuinka minun tulee käyttäytyä ystävällistä herraa kohtaan, joka tekee hyväkseni niin paljon. Minun pitää katsoa että olen Hyvin Kunnioittava.

Mutta kuinka voi olla hyvin kunnioittava ihmistä kohtaan, joka haluaa nimekseen John Smith? Etkö nyt voinut keksiä nimeä, jossa olisi hiukan personallisuutta? Voisin yhtä hyvin kirjoittaa kirjeitä Rakkaalle Mr. Vaatenaulakolle tai Rakkaalle Mr. Ripustimelle.

Olen ajatellut sinua aika paljon tänä kesänä. Kun kaikkien näiden vuosien jälkeen joku vihdoinkin välittää minusta, tuntuu kuin olisin saanut jonkinlaisen perheen. Tuntuu kuin kuuluisin jollekin nyt, ja se on hyvin mieluisa tunne. Minun täytyy kuitenkin sanoa, että kun ajattelen sinua, on mielikuvituksellani hyvin vähän raaka-ainetta. Enhän tiedä muuta kuin kolme asiaa:

I. Sinä olet pitkä.

II. Sinä olet rikas.

III. Sinä vihaat tyttöjä.

Voisin kenties panna nimeksesi Rakas Mr. Tyttövihaaja. Mutta se on miltei loukkaavaa minua kohtaan. Tai Rakas Mr. Rikas-mies, mutta se on loukkaavaa sinua kohtaan, niinkuin muka raha olisi ainoa merkillinen sinussa. Sitäpaitsi on rikkaus niin perin ulkopuolinen ominaisuus. Ehkä et saakaan olla rikas kaiken ikääsi; tekeehän niin moni oikein viisas mies vararikon niin että helisee. Mutta pitkä sinä ainakin tulet olemaan kaiken ikääsi! Niinpä olenkin päättänyt panna nimeksesi Rakas Setä Pitkäsääri. Toivon ettet pahastu. Se on vain yksityinen lempinimi — emme sano sitä Mrs. Lippettille.

Kymmenen kello soi tuossa tuokiossa. Päivämme jakaantuu kellonsoittojen mukaan. Me syömme ja nukumme ja luemme kellonsoittojen mukaan. Se on hyvin elähyttävää, minä olen koko ajan kuin virma varsa. Kas niin! Valot sammuksiin. Hyvää yötä.

Huomaa miten täsmällisesti tottelen sääntöjä — kiitos olkoon kasvatukseni John Grier Homessa.

Mitä kunnioittavimmin

JERUSHA ABBOTT.

Mr. Setä Pitkäsääri Smithille.

Lokakuun ensimäisenä.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Minä pidän korkeakoulusta ja minä pidän sinusta, kun lähetit minut tänne — olen hyvin, hyvin onnellinen, ja niin kiihdyksissä joka hetki että tuskin osaan nukkua. Et voi kuvitella, kuinka erilaista täällä on kuin John Grier Homessa. En uneksinutkaan, että maailmassa olisi tällainen paikka. Säälin jokaista, joka ei ole tyttö eikä voi tulla tänne, ja olen varma että se korkeakoulu, jossa sinä poikana olit, ei voinut olla näin hauska.

Huoneeni on ylhäällä tornissa, jossa oli tarttuvien tautien osasto ennenkuin uusi sairaala rakennettiin. Samassa kerroksessa tornia asuu kolme muuta tyttöä — eräs yläluokkalainen, joka käyttää silmälaseja ja pyytää meitä aina olemaan vähän hiljempaa, ja kaksi keltanokkaa, Sallie McBride ja Julia Rutledge Pendleton. Salliella on punainen tukka ja pystynenä ja hän tuntuu oikein ystävälliseltä, Julia taas on kotoisin New Yorkin ensimäisistä perheistä eikä ole huomannut minua vielä. He asuvat yhdessä, ja yläluokkalaisella ja minulla on oma huone kummallakin. Tavallisesti keltanokat eivät voi saada omaa huonetta; ne ovat hyvin harvinaisia, mutta minä sain pyytämättä. Otaksun että majoitusmestarin mielestä ei ollut oikein pyytää kunniallisesti kasvatettua tyttöä löytölapsen huonetoveriksi. Näet että etuja on monenlaisia!

Huoneeni on lounaisnurkassa ja siinä on kaksi ikkunaa ja näköala.

Kun on kahdeksantoista vuotta elänyt silmälläpidon alaisena

kahdenkymmenen huonetoverin kanssa, tuntuu rauhoittavalta olla yksin.

Nyt vasta minulla on ensimäinen tilaisuus tutustua Jerusha Abbottiin.

Luulen että rupean pitämään hänestä.

Luuletko että sinä rupeat?

Tiistaina.

Nyt järjestetään keltanokkain koripallo-puolueita,ja jos hyvin käy, pääsen minä mukaan. Minä olen kyllä pieni, mutta kauhean vikkelä ja jäntevä ja sisukas. Kun toiset hyppivät ilmaan, voin minä pujahtaa heidän jalkojensa väliin ja siepata pallon. Harjoituksissa on julmetun hauskaa — niitä pidetään ulkona urheilukentällä iltapäivisin, ja ympärillä ovat puut punaisina ja keltaisina ja ilma on täynnä kuihtuvien lehtien tuoksua, ja kaikki nauravat ja huutavat. Nämä ovat onnellisimmat tytöt mitä koskaan olen nähnyt — ja kaikista onnellisin olen minä!

Aioin kirjoittaa pitkän kirjeen ja kertoa kaikesta mitä opin (Mrs. Lippett sanoi että tahdoit tietää sen), mutta kello löi juuri seitsemän, ja kymmenen minuutin päästä minun pitää olla urheilukentällä voimistelupuvussa. Etkö sinäkin toivo että pääsen mukaan?

Sinun alati

JERUSHA ABBOTT.

P.S. (Kello yhdeksän)

Sallie McBride juuri pisti päänsä ovestani. Näin hän sanoi:

"Minun on niin ikävä kotiin etten suorastaan voi olla. Onko sinun?"

Minä hymyilin hieman ja vastasin ei, luullakseni suoriutuisin siitä asiasta. Koti-ikävä ainakin on vaiva, josta minä olen säästynyt. En ole koskaan kuullut että kellään olisi orpokoti-ikävä, oletko sinä?

Lokakuun kymmenes.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Oletko koskaan kuullut Michel Angelosta? Hän oli kuuluisa taiteilija, joka eli Italiassa keskiajalla. Jokainen näytti tietävän hänestä englannin kirjallisuuden tunnilla, ja koko luokka nauroi, kun minä luulin häntä arkkienkeliksi. Nimi kuulostaa arkkienkeliltä, eikö totta? Pahinta täällä korkeakoulussa on se että odotetaan ihmisen tietävän niin hirveän paljon sellaista mitä ei koskaan ole oppinut. Se on ajoittain hyvin kiusallista. Mutta nyt, kun tytöt puhuvat asioista, joista en ole koskaan kuullut, vaikenen visusti ja katson tietosanakirjasta.

Tein kamalan erehdyksen ensimäisenä päivänä. Joku mainitsi Maurice Maeterlinckin, ja minä kysyin onko hän keltanokka. Tuon jutun tietää nyt koko koulu. Mutta viisi siitä, tunnilla olen ihan yhtä sukkela kuin kuka muu tahansa — ja sukkelampikin kuin muutamat!

Huvittaako sinua kuulla kuinka olen kalustanut huoneeni? Se on sinfonia ruskeata ja keltaista. Seinäpaperit ovat vaaleankeltaiset, ja minä olen ostanut keltaiset ikkunaverhot ja tyynyt ja mahonkisen kirjoituspöydän (käytettyä tavaraa kolmella dollarilla) ja korituolin ja ruskean maton, jossa on mustetahra keskellä. Panen korituolin tahran kohdalle.

Ikkunat ovat korkealla, tavalliselta istuimelta ei niistä näe ulos. Mutta minä irroitin peilin, joka oli kiinnitetty piirongin päälle, päällystin yläpinnan ja siirsin koko vehkeen ikkunan eteen. Se on aivan sopivan korkea ikkunapenkiksi. Vedät laatikot portaiksi ja kiipeät ylös. Erittäin mukavaa.

Sallie McBride auttoi minua valitsemaan tavarani seniorien huutokaupasta. Hän on asunut koko ikänsä talossa ja ymmärtää kalustamista. Et voi kuvitella kuinka lystiä on käydä ostoksilla ja maksaa oikealla viiden dollarin setelillä ja saada vaihtorahaa — kun ei elämässään ole omistanut muuta kuin pari senttiä. Minä vakuutan sinulle, Setä kulta, että osaan antaa arvoa tuolle kuukausirahalle.

Sallie on maailman hauskin ihminen — ja Julia Rutledge Pendleton vähimmän hauska. Hullua minkälaisia yhdistelmiä majoitusmestari voi tehdä huonetoverien asettelussa. Sallien mielestä kaikki on vitsikästä — vieläpä hurmaavaa — ja Julia on kyllästynyt kaikkeen. Hän ei koskaan tee pienintäkään ponnistusta ollakseen ystävällinen. Hän uskoo että jos sitä vain on Pendleton, pääsee yksin tuon tosiseikan perusteella taivaaseen ilman pitempiä tutkintoja. Julia ja minä olemme syntyneet vihamiehiksi.

Ja nyt otaksun että olet hyvin kärsimättömänä odottanut tietoja opinnoista.

I. Latinaa: Toinen Puunilaissota. Hannibal joukkoineen leiriytynyt

Trasimenus-järvelle viime yönä. He valmistivat väijytyksen

roomalaisille, ja tämän aamun neljäntenä vartiona syttyi taistelu.

Roomalaiset peräytyvät.

II. Ranskaa: 24 sivua "Kolmea muskettisoturia" ja kolmas konjugatsioni, säännöttömät verbit.

III. Geometriaa: Lopetettu lieriöt; päästy kartioihin.

IV. Englantia: Koeaine. Tyylini selvyys ja suppeus paranee päivä päivältä.

V. Terveysoppia: Ruuansulatus päästy loppuun. Sappi ja haima tulevaksi kertaa. Sinun, opin tiellä,

JERUSHA ABBOTT.

P.S. Toivon ettet koskaan maista alkoholia, Setä? Sillä on hirvittävä vaikutus maksaasi.

Keskiviikkona.

Rakas Setä Pitkäsääri!